Mene sisältöön

Toimintopainikkeet

Sisällysluettelo

Murupolku

Valikko

Merentutkimuksen koordinaatio


Merta tutkivien ja merta koskevia tietoja hyödyntävien tahojen yhteistyöelimenä toimii vuoden 2010 loppuun saakka Merentutkimuksen koordinaatioryhmä. Sen tehtävänä on mm. tunnistaa nousevia tiedontarpeita ja synnyttää uusia tutkimusideoita.

Ympäristöministeriö sekä liikenne- ja viestintäministeriö ovat asettaneet kansallisen koordinaatioryhmän edistämään  kansallista yhteistyötä merentutkimusta tekevien tahojen ja sen tuloksia tarvitsevien toimijoiden välillä. Ryhmän toimikausi on 15.5.2009-31.12.2010.

Koordinaatioryhmä hyödyntää tehtävässään jo työnsä valmiiksi saaneen aiemman merentutkimuksen yhteistyötä kehittäneen työryhmän loppuraporttia (ks. linkki tekstin lopussa). 

Työryhmän tarkoituksena on tunnistaa nousevia tiedontarpeita sekä synnyttää uusia ja ennakkoluulottomia tutkimusideoita eri tieteiden rajapinnoilla. Sen tehtävänä on myös edistää suomalaisen merentutkimuksen kansallista ja kansainvälistä näkyvyyttä ja vaikuttavuutta ja edistää kansallisen merentutkimuksen tehokasta yhteistyötä kansainvälisten organisaatioiden kanssa.

Ryhmä osallistuu EU:n komission antamaan tiedonantoon (COM 543, meren- ja merenkulun tutkimuksen yhteistyön kehittäminen) pohjautuvan kansallisen strategian valmistelutyöhön.

Koordinaatioryhmän tehtävänä on laatia suunnitelma kansallisen merentutkimuksen infrastruktuurin kehittämiseksi ja hyödyntämiseksi sekä antaa ehdotus merentutkimuksen koordinoinnista vuoden 2010 jälkeen. Lisäksi ryhmän on tehtävä selvitys merentutkimuksen kehittämisestä ja rahoituksesta syyskuuhun 2010 mennessä.

Koordinaatiotyöryhmän kokoonpano on seuraava:

Puheenjohtajana toimii johtaja Mari Walls Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) merikeskuksesta sekä jäseninä
- tutkimusohjelman päällikkö Anna-Stiina Heiskanen SYKEn merikeskuksesta,
- tutkimusohjelman päällikkö Juha-Markku Leppänen SYKEn merikeskuksesta,
- tutkimusjohtaja Yrjö Viisanen Ilmatieteen laitoksesta,
- yksikön päällikkö Kimmo Kahma Ilmatieteen laitoksesta,
- toimitusjohtaja Kaisa Kononen BONUS (Baltic Organisations Network for Funding Science),
- aluejohtaja Karita Åker Geologian tutkimuskeskuksesta,
- professori Markku Ollikainen Helsingin yliopistosta,
- asemanjohtaja Johanna Mattila Åbo Akademista,
- professori Ilppo Vuorinen Turun yliopistosta,
- professori Jouko Launiainen SCOR (Scientific Committee on Oceanic Research) ja
- erikoistutkija Tapio Nyman VTT:sta.

Työryhmän sihteeriksi on kutsuttu Vivi Fleming-Lehtinen SYKEn merikeskuksesta.

Valmisteleva ryhmä

Merentutkimuksen koordinaatioryhmä on perustettu 1.10.2008-31.3.2009 toimineen ryhmän ehdotuksesta. Koordinaatiota selvittänyt työryhmä esitti 8.4.2009 jättämässään raportissa merentutkimuksen yhteistyön kehittämiseksi ja jatkamiseksi kansallisen merentutkimuksen koordinaatioon monitieteellistä työryhmää.

Perusteluissa todettiin, että nykyistä kehittyneemmällä koordinoinnilla voidaan paremmin tunnistaa uusia haasteita ja hyödyntää osaamista, kun haetaan vastauksia uusiin kysymyksiin ja parantaa merentutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Lisäksi painotettiin suomalaisen merentutkimuksen kansallisen ja kansainvälisen näkyvyyden ja vaikuttavuuden edistämistä mm. lisäämällä yhteistyötä kansainvälisten organisaatioiden kanssa. Koordinaatioryhmä tulisi osallistua meren ja merenkulun kansallisen strategian valmistelutyöhön, joka voisi olla Suomen vastine EU-komission antamaan tiedonantoon (COM 543) meren- ja merenkuluntutkimuksen yhteistyön kehittämisestä.

Tekijä
Mari Walls
Muut tekijät
Aira Saloniemi
Organisaatio
SYKE
7.12.2009, http://www.itameriportaali.fi/fi/tutkimus/mertutk-koordinaatio/fi_FI/koordinaatio/

Ympäristöministeriö Suomen ympäristökeskus Ilmatieteenlaitos

Sivun alkuun