Suuri suolapulssi edellyttää tietynlaisia, melko harvoin esiintyviä sääoloja. Edellytyksenä on, että Itämeren vedenpinta on selvästi alempana kuin Pohjanmeren pinta Tanskan salmien pohjoispuolella. Ensin siis pitää tuulla kauan itäisistä suunnista, jotta vettä virtaa mahdollisimman paljon salmien läpi Pohjanmereen. Sen jälkeen tarvitaan nopeasti länsimyrsky. Kun näin tapahtuu, Itämereen työntyy muutamassa viikossa useita kymmeniä, jopa satoja kuutiokilometrejä suolaista ja hapekasta Pohjanmeren vettä. Sisäänvirtauksen täytyy kestää vähintään viisi vuorokautta, jotta se luokiteltaisiin suolapulssiksi.

Koska valtameren vesi on suolaisempaa ja raskaampaa kuin vähäsuolainen murtovesi, vesimassojen kohdatessa se painuu pohjaan. Kun Pohjanmeren hapekas valtramerivesi työntyy Itämerelle, joka on murtovettä, se etenee pitkin altaan pohjaaja Itämeren syvänteet saavat lisää happea. Tosin Suomenlahden pohjilla hapen määrä vähenee ja veden suolaisuuskerrostuneisuus vahvistuu, kun suolavesipulssi työntää sinne varsinaisen Itämeren vanhaa vähähappista ja suolaista syvävettä.

Meren kerrostuneisuus vaikuttaa pohjanläheisen veden happipitoisuuteen, koska voimakas halokliini (suolaisuuden harppauskerros, jossa suolaisuus kasvaa nopeasti syvyyssuunnassa pohjaa päin) estää hapekasta pinnanläheistä vettä sekoittumasta pohjanläheiseen veteen. Hapen loppuminen ja rikkivedyn muodostuminen hävittävät kaikki korkeamman luokan eliöt. Tällöin pohjaeläimet kuolevat ja kalat kaikkoavat.

Itämerellä hapettoman alueen laajuus vaihtelee suolapulssien esiintymistiheyden mukaan. Tällä vuosituhannella suolapulsseja on ollut toistaiseksi vain muutamia. Vuonna 2014 tuli kaikkien aikojen kolmanneksi suurin pulssi, jota seurasivat keskisuuret pulssit kahtena seuraavana vuonna. Itämeren syvänteiden tila oli kuitenkin päässyt jo niin huonoksi, että nämä pulssit paransivat tilannetta vain lyhyeksi ajaksi.