Suomea ympäröivillä merialueilla aallokkoa on mitattu 1970-luvulta lähtien, ensin Merentutkimuslaitoksen ja nykyisin Ilmatieteen laitoksen toimesta. Valtameriin verrattuna pienikokoinen Itämeri pystyy kasvattamaan kunnioitettavan kokoisia aaltoja. Itämeren korkeimmat aallot ovat valtamerien myrskyissä tavanomaisia, mutta vielä korkeammat aallot ovat sielläkin harvinaisia.
Varsinainen Itämeri on aallokko-oloiltaan Itämeren vaikeimpia. Joulukuun 22. vuonna 2004 varsinaisen Itämeren pohjoisosassa merkitsevä aallonkorkeus kasvoi Rafael- myrskyn aikana 8,2 metriin. Korkein yksittäinen aalto oli tällöin 14 metriä. Aikaisempi ennätys mittauspaikalla oli 7,4 metriä, joka mitattiin joulukuussa 1999 kahdesti, sekä 6. että 18. päivä. Yli 7 metrin merkitsevä aallonkorkeus on mitattu myös Ruotsin rannikolla sijaitsevan Almagrundetin lähistöllä tammikuussa 1984 sekä varsinaisen Itämeren eteläosassa lokakuussa 2009 (SMHI).
Suomenlahdella, Helsingin edustalla mitattiin 15.11.2001 merkitsevä aallonkorkeus 5,2 metriä, korkeimman yksittäisen aallon ollessa n. 9 metriä. Tällä alueella sekä itä- että länsituuli voivat kasvattaa näin korkeita aaltoja, mutta tätä korkeammaksi ne eivät juuri pääse kasvamaan Suomenlahden pitkänomaisen muodon takia.
Eteläisellä Selkämerellä 1970-luvulla mitattu 5,5 metrin merkitsevä aallonkorkeus pitää yhä ykköspaikkaa alueella. Korkein yksittäinen aalto oli tuolloin 10 metriä.
Perämerellä korkein mitattu merkitsevä aallonkorkeus on 3,1 metriä ja korkein yksittäinen aalto 5,6 metriä.
Pisimmät aallonmittausaikasarjat ovat varsinaisen Itämeren pohjoisosasta ja Suomenlahdelta. Muilla alueilla mittauksia on tehty lyhyemmän aikaa. Aaltomittaukset ovat myös paikallisia: yllämainittuja korkeampi aallokko on Itämerellä mahdollista.
.jpg "Ympäristöministeriö"){kind=logo}
