Vuonna 2009 tehtiin viisi havaintoa viidestä yksilöstä. Neljä havaintoa tehtiin Turun saaristossa ja yksi Uudenkaupungin merialueella.
30.havainto: 8.8. Havainto tehtiin Nauvon Korppoossa Kalvholmenin itäpuolella. Pyöriäinen oli lähes paikallaan ja vasta sukelluksen alkaessa eläin varmistui pyöriäiseksi kun sekä sen selkäevä että pyrstö nähtiin. Tämän sukelluksen jälkeen pyöriäinen hävisi paikalta. Pyöriäisen pituudeksi arvioitiin 1-1,5 metriä. Sää oli pilvetön ja meri peilityyni.
29.havainto: 4.8. Havainto tehtiin Uudenkaupungin Sinneskäretissä. Yhtenäinen, arviolta muutaman kymmenen metrin havainto pintaa halkovasta selkäevästä. Havaintoetäisyys oli noin 30 metriä. Taivas oli pilvetön ja merellä oli pieniä aaltoja.
28. havainto: 3.7. Havainto tehtiin Korppoon Gyltössä. Purjehduksen yhteydessä havaittiin "joitain outoa" muutaman sadan metrin päästä. Kiikarilla katsottaessa eläimen selkäevä näyki sukelluksien välissä selkeästi. Havainnointi kesti kymmenkunta minuuttia. Sää havaintohetkellä oli puolipilvistä ja merellä pientä aallokkoa.
27. havainto: 23.5. Havainto tehtiin Turun Airistolla. Pyöriäinen havaittiin veneen vierestä noin 20 metrin etäisyydeltä. Havaittiin selkeästi tumma selkä ja selkäevä.
26. havainto: 15.4. Havainto tehtiin Turun Majakanrannasta. Pyöriäinen nähtiin rannalta noin 10 metrin etäisyydeltä. Selkäevä näkyi hyvin. Sää havaintohetkellä oli pilvetön, aurinkoinen ja meri oli pelityyni.

Vuonna 2008 tehtiin kaksi havaintoa yhteensä kuudesta pyöriäisestä. Molemmissa tapauksissa nähtiin kolme pyöriäistä kerralla.
25. havainto: 2.8. Havainto tehtiin Dragfjrädin Biskopsön eteläpuolelta kolmesta pyöriäisestä. Havainto tapahtui mökkirannalta. Merellä havaittiin leveä aaltorintama, josta pintaan ilmestyi yhtäkkiä muutama hainevää muistuttava matala evä. Evät näkyivät ja hävisivät yhtäaikaisesti ja rytmikkäästi kunnes hävisivät kokonaan. Meri oli havaintohetkellä pelityyni.
24. havainto: 21.1. Havainto tehtiin Dragfjärdin Dalsbrukissa. Rannalta havaittiin kolme pyöriäistä, joiden selkäevät olivat hyvin näkyvissä. Ne uiskentelivat rauhallisesti, välillä sukeltaen. Pyöriäiset olivat alueella noin puolen tunnin ajan. Uloimpana uiskennellut yksilö oli noin 1,5 metrin pituinen. Meri oli pelityyni, eikä se ollut vielä jäätynyt.
Vuonna 2007 tehtiin 3 havaintoa yhteensä kahdeksasta pyöriäisestä. Kahdessa tapauksessa oli kyse useamman yksilön ryhmästä.
23. havainto: 27.11. Havainto tehtiin Vaasan seudulla veneestä käsin. Kyse oli neljästä pyöriäisestä, jotka uivat hitaasti eteenpäin, välillä pinnallaolo oli pitempiaikaista. Pyöriäisiä seurattiin pitemmän aikaan noin 6-10 metrin etäisyydeltä.
22. havainto: 6.8. Ahvenanmaa. Maarianhamian sataman läheisyydestä tehtiin havainto kolmesta pyöriäisestä. Havainto tehtiin "Ruotsin laivan" kannelta kuutamoa vasten, jolloin niiden selkäevät ja pintapyrähdykset näkyivät selvästi. Eläimet uivat poispäin laivasta suoraa pintauintia sukeltaen säännöllisesti.
21. havainto: 30.7. Dragsfjärd. Havainto tehtiin veneestä käsin yhdestä pyöriäisestä. Havaintoetäisyys oli noin 15 metriä ja hengitysaukko näkyi hyvin. Sää oli tyyni ja taivas pilveetön.
Vuonna 2006 tehtiin yksi havainto yhdestä pyöriäisestä huhtikuussa Kihdin saaristossa.
20.havainto: 21.4.2006. Kihdin aukon puolivälissä, tehtiin havainto Viking Line:sta. Huomio kiinnittyi lokkeihin, jotka parveilivat ja syöksähtelivät pinnan tuntumassa. "Kun tulimme lähemmäksi, nähtiin selvästi, miten pyöriäinen eteni hitaasti vasemmalle tyypilliseen tapaan pyörähdellen pinnan kautta. Selkäevä näkyi lähemmäs tultaessa selvästi. Pyöriäinen oli suoraan keulan edessä lähimmillään noin 150 metrin päässä ja se oli näkyvissä noin 10 minuutin ajan".
Vuonna 2005 saatiin yksi havainto yhdestä pyöriäisestä Suomen rannikolta. Havainto tehtiin heinäkuussa Ahvenanmaan vesillä.
19. havainto: 6.7. Ahvenanmaa, 5 merimailia Maarianhaminasta; Viking Line Isabellan komentosillalta havaittiin yksi pyöriäinen. Havainto tehtiin noin 30 metrin päästä laivasta ja eläin tuli pintaan noin 10 kertaa. Eläin oli noin metrin kokoinen.
Vuoden 2004 aikana Suomen rannikolla tehtiin kolme havaintoa yhteensä noin 10 pyöriäisestä syys-lokakuun aikana. Pyöriäisiä havaittiin Suomenlahdella ja Selkämerellä.
18. havainto: 20.10. Selkämerellä, Porin edustalla, Outoorin edessä kalaan menossa olleet veneilijät havaitsivat 3 pyöriäistä. Ensi havaittiin vedessä yksi selkäevä, jota seurasi vielä kaksi yksilöä. Eläimet uivat rauhallisesti välillä sukeltaen, niin että selkäevät näkyivät hyvin.
17. havainto: 4.9. Suomenlahti, Porvoon maalaiskunta, Kaivokarin rantaan ankkuroituneet veneilijät näkivät 6-8 pyöriäisen ryhmän, joka kiersi saaren kahdesti. Pyöriäiset kisailivat keskenään, jolloin ne olivat selvästi näkyvissä pinnallakin.
16. havainto: 3.9. Dragsfjärd, Kemiö. Eläin oli tullut idästä ja suuntasi Helsingholmille päin. Se oli sukeltanut purjeveneen edessä noin 25 metrin päästä. Eläimen sukeltaessa havaittiin sekä selkäevä että poikittainen pyrstöevä. Väriltään eläin oli harmaa.

Vuoden 2003 aikana on tullut kuusi varmistettua havaintoilmoitusta pyöriäisistä. Ilmoitukset ovat koskeneet joko yhtä isompaa 4-6 yksilön ryhmää tai sitten kyse on ollut yhden yksilön havainnosta. Yhteenvetona voidaan todeta, että Suomen vesillä on liikkunut todennäköisesti yksi isompi ryhmä ja 1-2 yksin liikkuvaa yksilöä.
15. havainto: 4.11. Paraisilla, Etelä-Airistolla nähtiin aikaisin aamulla yksi pyöriäinen. Pyöriäinen havaittiin 50 metrin etäisyydeltä, jolloin havainnoitsija eroitti tumman selän ja siitä hyvin erottuvan kolmiomaisen selkäevän.
14. havainto: 19.10. Dragsfjärdenin Skallerfjärdenistä havaittiin yksi pyöriäinen veneestä käsin. Eläin ui delfiinimäisesti, pituudeltaan se oli noin 1,5 metriä. Kolmiomainen selkäevä erottui hyvin. Sää oli havaintohetkellä hyvä, pientä aallokkoa esiintyi.
13. havainto: 24.7. Helsingin edusta Suomenlinnan lauttarannan läheisyydessä. Havainto neljästä tai viidestä pyöriäisestä myöhään illalla. Havainnosta tehtiin seikkaperäinen kuvaus, jossa havainnoitiin myös eläinten selkäevät ja muu käyttäytyminen.
12. havainto: 19.7. Kemiön Skinnarvik, Tallholmenin ja Granholmenin välinen alue. Soutuveneellä matkalla olleet henkilöt havaitsivat vedessä "mustan sulavasti liikkuvan haivalaan". Eläimen havaittiin uiskentelevan aaltomaisesti kuutisen kertaa, jonka jälkeen se katosi.
11. havainto: 15.7. Nauvon vesillä havaittiin yksi pyöriäinen moottoriveneestä käsin. Tumma selkä ja selkäevä näkyivät. Eläin oli liikkunut hitaasti pinnalla ja sukeltanut noin 20 metrin päässä veneestä.
10. havainto: 6.7. Sipoon Simsälön selkä. Kaksi kanootilla liikkuvaa melojaa havaitsi illalla ainakin kuuden pyöriäisen parven. Pyöriäiset lähestyivät melojia ja uivat kanoottien ohi ja sukelsivat niiden alta, joten ne nähtiin hyvin läheltä.
Pyöriäisistä tehtiin 20.7- 25.8. kolme havaintoa yhteensä 7 eläimestä. Kahden ensimmäisen havainnon sekä alueellinen että ajallinen yhteys viittaavat siihen, että kyse on ollut todennäköisesti samoista yksilöistä. Kuukautta myöhemmin Inkoossa havaittu pyöriäinen voi olla joko tuosta samasta ryhmästä erkaantunut tai yksin matkassa ollut yksilö. Suomen alueella ui luultavimmin 3-4 pyöriäisyksilöä, mikä on suunnilleen sama määrä kuin vuonna 2001.
9. havainto: 24. tai 25.8. Inkoo. Huomio kiinnittyi aluksi "hainevään" joka liikkui veden pinnalla noin 60-70 metriä. Eläin ui kohti Tostholmin lahtea. Noin 15 minuuttia myöhemmin mitä ilmeisimmin sama yksilö nähtiin uudestaan. Havainto tehtiin samanaikaisesti sekä soutuveneestä että rannalta.
8. havainto: 23.7. Nauvon Berghamn. Ensimmäisen havainnon 20.7. tehnyt henkilö pani merkille luultavimmin samat kolme pyöriäistä. Eläimet käyttäytyivät samalla tavalla kuin edellisellä kerralla. Sukeltelivat ja nousivat välillä pintaan hengittämään.
7. havainto: 20.7. Nauvo, Rockelholmin alue. Noin 150 metriä rannasta havaittiin kolme rinnakkain kohti etelää uivaa pyöriäistä.
Pyöriäisistä tehtiin 7.8.- 25.8. välisenä aikana yhteensä kuusi havaintoa kaikkiaan kymmenestä pyöriäisestä. Havainnot varmistettiin haastattelemalla havaintojen tekijät. Todennäköisesti osa havaituista yksilöistä olivat samoja, joten Suomen vesillä liikkui kesällä 3-4 pyöriäisyksilöä. Pyöriäisiä nähtiin peräkkäisinä päivinä suhteellisen rajatulla maantieteellisellä alueella. Pohjoisin havainto tehtiin Vaasassa, itäisin Kallbådagrundin läheisyydestä.
6. havainto: 25.8. Korppoon Marskärin edusta. Kolmen ihmisen seurue seurasi yhden pyöriäisyksilön liikehdintää. Havainto tehtiin keskellä päivää. Sää alueella oli tyyni ja näkyvyys hyvä. Havainnoitsijoiden kuvausta: "näkyvä selkäevä, pinnalle tulo ja sukellus perään".
5. havainto: 27.7. Suomenlahti, Kallbådagrundin ja Tiiskerin välinen merialue. Pelityynellä säällä havaittiin kaksi pyöriäistä.
4. havainto: 10.7. Vaasa, Hietasaaren rannan laituri. Havainto kolmesta pyöriäisestä myöhään illalla. Ennen havainnointia oli ollut rankkasade, jonka jälkeen meri oli lähes tyyni. Havainnoitsijoiden kertoman mukaan "hahmot olivat kolmion muotoisia, kaksi hahmoa liikkui edellä ja yksi tuli perässä".
3. havainto: 8.7. Houtskärin ja Korppoon välinen saaristoalue, Silja Linen kansi. Kyseessä oli yksinäinen yksilö, jota aluksi luultiin "haiksi". Tarkemman tarkastelun jälkeen todettiin, että sillä oli "selkäevä, pyrstö ja uinti kuin pyöriäisellä".
2. havainto: 7.7. Inkoon saaristo. Yhden yksilön "nähtiin viistävän nopeasti noin 30-40 metrin etäisyydeltä rantakalliosta". Sää oli lämmin ja meri lähes tyyni.
1.havainto: 7.7. Ahvenanmeri, Brendanin ja Brändön välinen merialue. Havainto kahdesta pyöriäisestä tehtiin 30 metrin etäisyydeltä veneestä, jonka matkustajat olivat tutustumassa harmaahylkeisiin. Havainnoitsijoiden kertoman mukaan pyöriäiset "uivat ja hyppelehtivät kuten delfiinit".
Ylitarkastaja Penina Blankett, ympäristöministeriö, alueidenkäytön osasto, puh. (09) 1603 9518 tai penina.blankett@ymparisto.fi