Näiltä sivuilta löydät ajantasaista tietoa Itämeren veden- ja aallonkorkeudesta, talvella jäätilanteesta ja kesällä leväkukinnoista. Lisäksi on ennusteita esimerkiksi aallonkorkeudesta, pintaveden lämpötilasta tai levien esiintymisestä. Vettä, aallokkoa ja jäätä koskevasta sisällöstä vastaa Ilmatieteen laitos, Suomen ympäristökeskus vastaa levätilannetta ja -ennusteita koskevasta tiedosta.
Vedenkorkeus (sininen viiva) Suomen vedenkorkeusmittausasemilla Kemistä Haminaan. Vedenkorkeus on ilmoitettu teoreettisen keskiveden suhteen tasatunneittain. Vedenkorkeutta mitataan automaattisella laitteistolla, josta havainnot päivittyvät kerran tunnissa.
Jos vedenkorkeuskuva ei päivity, tarkista selaimesi asetukset, että selaimesi todella hakee palvelimelle päivittyneen uuden vedenkorkeuskuvan, eikä vanhaa vedenkorkeuskuvaa selaimesi muistista. Joillakin yleisesti käytetyillä selaimilla vedenkorkeuskuvan voi ladata uudelleen CTRL+F5 -näppäimet yhtäaikaa painettuina.
Vedenkorkeustiedolle on tehty vain alustava laatutarkastus, joka on syytä huomioida vedenkorkeustietoja käytettäessä. Meriveden korkeutta mitataan kolmellatoista mittausasemalla Suomen rannikolla. Mittauksia on useimmilla asemilla tehty 1920-luvulta alkaen.