Mene sisältöön

Toimintopainikkeet

Sisällysluettelo

Murupolku

Valikko

Viileä kesä näkyy hukkumistilastoissa

11.8.2008

Merenkulkulaitos tiedottaa: Heinäkuussa hukkui Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ennakkotilaston mukaan 10 henkilöä. Määrä on huomattavasti alempi kuin edellisinä heinäkuina 2000-luvulla. Keskimäärin heinäkuun aikana on hukkunut 38 henkilöä.

Merenkulkulaitoksen tiedote 8.8.2008

Kuluvan vuoden tilastot ovat kaunistuneet alkuvuoden synkistä luvuista. Tähän mennessä vesillä on hukkunut 91 henkilöä, mikä on 25 vähemmän kuin vuotta aiemmin vastaavana ajankohtana. Hukkuneista on miehiä 81 ja naisia 10.

Hukkumisonnettomuuksista 34 on jäihin vajoamisia, 22 vesiliikenneonnettomuuksia, 12 uidessa tapahtuneita hukkumisia ja 11 äkillisiä veteen putoamisia. Muita ja tuntemattomaksi jääneitä hukkumissyitä on 12.

Malttia myös loppukesän vesillä liikkumisessa

Suurin osa Suomessa vuosittain hukkuneista hukkuu päihtyneenä. Veneillessä hukkuneista jopa kahdeksan kymmenestä olisi pelastunut käyttämällä pelastusliivejä. Vesillä olisikin tärkeää käyttää pelastusliivejä ja muistaa kohtuullisuus alkoholin käytössä.

Vesillä liikutaan myös valitettavan usein huolimattomasti ja vailla tarpeellisia perustaitoja. Oikea asenne ja vesillä liikkumisen perustaidot tekevät veneilystä turvallisen ja miellyttävän kokemuksen. Vene ja sen varusteet kannattaa pitää hyvässä kunnossa ja pullot korkata vasta maissa. Hyvä uimataito antaa mahdollisuuden selvitä yllättävistäkin tilanteista ja hengenpelastustaidot voivat pelastaa lähimmäisen hengen. Järjenkäyttö kannattaa muistaa lämpimilläkin keleillä – veteen ei kannata rynnätä suin päin ja omia uimataitojaan ei pidä yliarvioida. Uimaan ei myöskään ole viisasta mennä yksin ja pienten lasten vesileikkejä tulisi aina valvoa erityisen huolellisesti.

Viisaasti vesillä on kiertänyt ympäri maata

Viisaasti vesillä -kiertue on kesän aikana kiertänyt eri puolilla Suomea. Kiertueen vesiturvallisuusnäytöksissä on esitetty aidoissa olosuhteissa, miten hätään joutunut voidaan pelastaa veden varasta erilaisin apuvälinein omaa turvallisuutta vaarantamatta. Kiertueen käytännön järjestelyistä on jo 18 kertaa huolehtinut Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Siihen osallistuvat lisäksi paikallinen poliisi ja/tai pelastuslaitos sekä Suomen meripelastusseuran jäsenyhdistys, Merivartiosto tai Rajavartiolaitos.

Lisätietoja kampanjasta löytyy kampanjan internet-sivuilta http://www.viisaastivesilla.fi/.

Lisätietoja:

- kampanjan puheenjohtaja, veneilyn ylitarkastaja Kimmo Patrakka, Merenkulkulaitos, p. 020 448 4384, gsm 040 867 4384 (kampanja)
- toiminnanjohtaja Janne Ollikainen, SUH, p. (09) 343 6560, gsm 040 501 9908 (hukkumistilastot)

Viisaasti vesillä on Merenkulkulaitoksen, Rajavartiolaitoksen, Poliisin, Terveyden edistämisen keskuksen, sisäasiainministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön sekä Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton yhteiskampanja. Yhteistyökumppaneita ovat lisäksi Folkhälsan, Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö ja Suomen meripelastusseura.

11.8.2008, http://www.itameriportaali.fi/fi/ajankohtaista/uutisia_muualta/2008/fi_FI/viilea_kesa/

Ympäristöministeriö Suomen ympäristökeskus Ilmatieteenlaitos

Sivun alkuun