Pyöriäinen on Itämeren uhanalaisin merinisäkäs tällä hetkellä: alueella arvioidaan olevan korkeintaan 600 yksilöä. Yksi vakavampia pyöriäisen uhkia on verkkoihin jääminen. Jotta nyt havaittujen pyöriäisten jäämistä verkkoihin voitaisiin välttää, ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö pyytävät ammatti- ja vapaa-ajan kalastajilta tarkkaavaisuutta Saaristomerellä.

Jos pyöriäiset kuitenkin joutuvat verkkoihin kiinni ja ne ovat vahingoittumattomia, ne tulee päästää vapaaksi. Jos pyöriäiset ovat vahingoittuneita, tulee ottaa yhteyttä paikalliseen eläinlääkäriin sekä Särkänniemen delfinaarioon, josta löytyy asiantuntemusta lajien hoidosta. Kuolleena löydetty pyöriäinen tulee toimittaa ilmoittaa joko luonnontieteelliseen keskusmuseoon tai eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitokseen Oulun toimistoon sekä ympäristöministeriöön.
Suomessa aloitettiin vuonna 2001 pyöriäisten havainnointikampanja, jonka tarkoituksena on lisätä pyöriäisten suojelua kertomalla siitä ja siihen kohdistuvista uhista. Kampanjan aikana tietoisuus pyöriäisestä on selvästi kasvanut, havaintoja on tehty joka vuosi. Vuonna 2007 tehtiin kolme havaintoa (Ahvenanmaa, Vaasa ja Saaristomeri).
Pyöriäisestä ja pyöriäishavaintojen ilmoittamisesta:
Merentutkimuslaitoksen sivuilta
Ympäristöministeriön sivuilta
Ylitarkastaja Penina Blanket, ympäristöministeriö,
puh. 050 463 8196, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Kalatalousylitarkastaja Jarmo Vilhunen, maa- ja metsätalousministeriö,
puh. 09 16052902, etunimi.sukunimi@mmm.fi