Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen tiedote 2.5.2005

Me suomalaiset tunnemme huonosti oman meremme luonnonhistoriaa. Jääkaudet ovat pyyhkineet pois muistot vanhemmista ajoista ja ehkäpä siksi käsityksemme Itämeren menneisyydestä ulottuu helposti vain jääkausiin saakka.
Suomenlahti – alkumerestä nykymereksi –kirja kuljettaa lukijaa muinaisten mannerlaattojen liikkeiden mukana eri puolilla maapalloa ja kertoo muun muassa vaiheesta, jolloin Itämeren alue sijaitsi päiväntasaajan tuntumassa. Osa Saarenmaata on noina aikoina syntynyttä koralliriuttaa.
Suomen ja Viron rannikot ovat hämmästyttävän erilaiset. Suomen rannikko on rikkonainen tuhansine jään hiomine saarineen ja luotoineen. Viron rantamaisemaa hallitsevat laajat hiekkarannat ja korkeat rantatörmät. Rantatörmien kerrostumat sisältävät muistoja meremme muinaisista vaiheista.
Nykyisen Itämeren suolapitoisuus on vain murto-osa valtamerten suolaisuudesta. Suomenlahden erikoisuus onkin, että se on meren ja makean veden lajien kohtauspaikka, jossa vain sitkeimmät pärjäävät.
Suomenlahden valuma-alueella elää yli 20 miljoonaa asukasta. Kirja kertoo ihmisen aiheuttamasta nopeasta muutoksesta, kuten rehevöitymisestä ja myrkyistä. Se tuo esille myös meren suuren merkityksen ihmiselle arvokkaiden tunteiden ja kokemusten lähteenä.
Kirja kannustaa retkeilemään upeilla saarille ja rannoille lahden molemmin puolin ja esittelee Helsingistä ja Tallinnasta helposti saavutettavia retkikohteita. Geologinen erilaisuus näkyy myös kasvillisuudessa ja muussa luonnossa. Lajikuvastoihin on koottu tietoa saariston linnuista, kasveista, kaloista ja muista meren eliöistä sekä tulokaslajeista ja fossiileista.
Suomenlahti – alkumerestä nykymereksi –kirja on tehty suomalaisten ja virolaisten Suomenlahdesta kiinnostuneiden asiantuntijoiden, kirjoittajien ja kuvaajien yhteistyönä. Sen runsaassa ja upeassa kuvituksessa näkyy Suomenlahden ainutlaatuinen maisema ja rikas luonto. Kirja sisältää muun muassa Markku Jokisen tunnelmallisia maisemia, Visa Hietalahden ainutlaatuisia vedenalaiskuvia sekä Tiit Huntin, Val Rajasaaren, Hendrik Relven, Seppo Parkkisen, Arto Nirosen ja Niclas Wariuksen luontokuvia.
Lähde: Pajanen, Kaisa & Soulanto, Marjo & Sikk, Erik (toim.): Suomenlahti – alkumerestä nykymereksi.
Kustantajat Sarmala Oy & Helsingin kaupungin ympäristökeskus 2005, sid. 179 sivua.
Helsingin kaupungin ympäristökeskus, johtava ympäristökasvattaja, Harakan luontokeskuksen toiminnanjohtaja, Kaisa Pajanen,
etunimi.sukunimi@hel.fi puh. 050-5932137
Suomen ympäristökasvatuksen seura ry, toimittaja, Marjo Soulanto, marjo.soulanto@ymparistokasvatus.fi puh. 040-7587015
Eestimaa Looduse Fond, projektipäällikkö, Erik Sikk, sikk@elfond.ee puh. +37255577789