Mene sisältöön

Toimintopainikkeet

Sisällysluettelo

Murupolku

Valikko

Suomalais-venäläinen hanke kehittää uuden työkalun merialueiden suunnitteluun

1.2.2012

Laaja suomalais-venäläinen yhteishanke ryhtyy kehittämään uutta karttapohjaista työkalua merialueiden kestävän käytön suunnitteluun. "Luomme merialueiden suunnittelutyökalun, jonka avulla ihmistoiminnot ja luontoarvot voidaan sovittaa yhteen kestävällä tavalla. Tärkeää on koota tieto etenkin niistä herkistä ja monimuotoisista merialueista, joihin on odotettavissa ihmistoiminnan vaikutuksia", kertoo erikoistutkija Kirsi Kostamo SYKEn merikeskuksesta.

Hankkeessa hyödynnetään itäiseltä Suomenlahdelta koottua tietoa geologiasta, biologiasta ja ihmistoiminnoista. Aineistot yhdistetään ja sijoitetaan karttapohjille uuteen suunnittelutyökaluun. Tuloksena on tietoa, joka suoraan palvelee merialueiden kestävän käytön suunnittelua ja merien suojelua.

"Olennaista on yhteistyö. Sen ansiosta saamme suomalaisten ja venäläisten käyttöön saman poikkitieteellisen aineiston koko itäiseltä Suomenlahdelta", Kostamo luonnehtii.

Kehitettävää karttatyökalua voidaan jatkossa soveltaa muillakin merialueilla, kun työkaluun syötetään paikalliset tietoaineistot.

Tarkimmin kartoitetuilta alueilta tutkitaan geologisen ja biologisen monimuotoisuuden välisiä suhteita. Yhtenä tavoitteena on selvittää voidaanko biologisen monimuotoisuuden kannalta keskeisten alueiden sijaintia ennustaa ympäristön geologisten ja fysikaalisten ominaisuuksien perusteella. Hankkeessa selvitetään myös esimerkiksi kalojen lisääntymisalueiden sijaintia ja ihmistoimintojen vaikutusta vedenalaisiin elinympäristöihin.

Laajaa yhdeksän osapuolen yhteistyöhanketta koordinoi suomalainen Merikotka. Hankkeen toetuttavat Suomen ympäristökeskus SYKE, Geologian tutkimuskeskus GTK, Helsingin yliopisto, Metsähallitus, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, A. P. Karpinskyn Venäjän geologinen tutkimusinstituutti, Venäjän tiedeakatemian Pietarin tutkimuskeskuksen poikkitieteellinen asiantuntijaryhmä ja Venäjän valtiollinen hydrometeorologinen yliopisto.

Kolmivuotisen hankkeen budjetti on 1,7 miljoonaa euroa ja sitä rahoittavat EU:n naapuruusohjelma (ENPI CBC) sekä hankkeen suomalaiset ja venäläiset toteuttajat.

Lisätietoja

TOPCONS-hankkeen projektipäällikkö Tanja Tuominen
Merikotka ry
Puh.+358(0) 44 011 1381
etunimi.sukunimi@merikotka.fi

Erikoistutkija Kirsi Kostamo
SYKEn merikeskus
Puh. +358 (0)400 1486 56
etunimi.sukunim@ymparisto.fi

Verkkopäätoimittaja Aira Saloniemi
SYKEn viestintä, Itämeri-asiat
Puh. +358 400 1488 75
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi



1.2.2012, http://www.itameriportaali.fi/fi/ajankohtaista/itameri-tiedotteet/2012/fi_FI/topcons/

Ympäristöministeriö Suomen ympäristökeskus Ilmatieteenlaitos

Sivun alkuun