SYKEn merikeskuksen sinileväennusteen mukaan sinilevien kukintariski on ensi kesänä Suomenlahdella ja itäisellä Saaristomerellä huomattava. Läntisellä Saaristomerellä, Ahvenanmaalla ja Selkämeren eteläosissa sekä varsinaisella Itämerellä kukintojen todennäköisyys on kohtalainen. Itämeren eteläosissa se on huomattava.
Tulevana kesänä todennäköisyys sinileväkukintojen syntyyn on koko Itämeren alueella hieman pienempi kuin vuotta aiemmin. Suomenlahdella kukintariski on kuitenkin viimevuotista suurempi. Tällä hetkellä merivedessä on vähemmän levien kasvua ruokkivaa fosforia kuin loppukeväällä 2000-luvun pahimpina sinilevävuosina. 
Lopulta kesän sää ratkaisee, millä alueilla laajoja pintalauttoja tulee esiintymään. Kukintojen huippu ajoittunee heinäkuun loppupuolelle. Jos alkukesä on tyyni ja lämmin, levälauttoja saattaa muodostua jo aiemmin. Elokuun puolivälin jälkeinen sinilevätilanne riippuu itse kesän ravinnetilanteen kehityksestä, mitä nyt tehty ennuste ei voi vielä ottaa huomioon.
Nyt tehty ennuste kuvaa sinileväkukintojen esiintymistodennäköisyyttä kesän keskimääräisessä säässä. Hellekesän sattuessa sinilevälautat voivat olla runsaampia ja esiintyä kartassa esitettyä laajemmilla alueilla. Tyynellä säällä sinilevä kerääntyy pintalautoiksi, jotka voivat kertyä virtausten mukana rannikoille. Jos kesä on kylmä ja tuulinen, sinilevät pysyvät veteen sekoittuneena ja silmin näkyvät levälautat jäävät vähäisiksi.
Levätilanteesta tiedotetaan torstaisin kesäkuun 10. päivästä lähtien elokuun loppuun. Itämeriportaalin merialueiden leväkartat päivitetään vallitsevan tilanteen mukaan kolme kertaa viikossa. Itämeriportaalissa on myös jatkuvasti päivittyvä Ilmatieteen laitoksen kolmen päivän sinileväennuste.
Sinileväennuste perustuu Suomen ympäristökeskuksen ja Ilmatieteen laitoksen ekosysteemimalleilla tehtyihin todennäköisyysarvioihin. Mallien lähtökohtana on talven ravinnetilanne sekä ravinnepitoisuuksien muutokset kuluneen kevään aikana. Leväennuste kuvaa typpeä sitovien ja pintalauttoja muodostavien sinilevien kukintatodennäköisyyttä kesän keskimääräisissä sää- ja virtausoloissa.
Lisätietoja:
Vanhempi tutkija Vivi Fleming-Lehtinen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0400 609 269, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
SYKEn sisävesi- ja meriasiantuntijat vastaavat arkipäivisin leväkysymyksiin kesäkuun alusta elokuun loppuun klo 13.00 – 15.00. Meriasiantuntija, puh. 040 1696 056. Sisävesiasiantuntija, puh. 040 1696 057
Tiedotustilaisuuden 4.6.2010 esitykset